Voit myös kuunnella blogin ylläolevasta palkista. 🙂

Edellisessä blogissa kirjoitinkin, että vuonna 2017 maalasin teossarjan, jonka nimi oli Itsemyötätunnon iho. Kouluikäisten erityistä tukea tarvitsevien lasten äitinä, arjen tukea tarvitsevien vanhempien lapsena, neuromoninaisessa parisuhteessa puolisona, laskujen kanssa kitkuttelevana taiteilijana ja valmennustyötä tekevänä ammattilaisena olin herännyt siihen, miten tärkeää oli suunnata empaattinen katse ja myötätunto muiden ohella myös itseeni. Maalaamisen kautta lähdin tutkimaan sitä miten tämä toimisi käytännössä.

Niin kuin elämässäni on usein käynyt, maalasin teemoja, jotka juurtuisivat arkeeni vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Tänä päivänä, kun eletään vielä kuukausi vuotta 2025, itsemyötätunto on jo arkinen osa elämääni. Olen myös päässyt näkemään, miten itsemyötätunto jämäkästi tukee tervettä myötätuntoa muita kohtaan.

Hyvin yksinkertaistettuna itsemyötätunto nostaa esiin oman jaksamisen rajat, havinnollistaa överiempatian - jossa empaattinen henkilö saattaa humpsahtaa toisen ihmisen tuskaan - ja suuntaa huomion myötätuntoon, joka tähtää konkreettiseen toisen ihmisen tukemiseen omien rajojen puitteissa.

Samalla on ehkä hyvä sanoa, että edelleen tänä päivänä kun väsyn ja haasteita tulee vähän yli sietokyvyn, yksi ensimmäisistä hyvistä asioista, joka tippuu pois sisäisestä maailmastani on juuri itsemyötätunto. Näin kävi toissaviikolla. Vasta kun istuin lämpöisen myötätuntoisen ystäväni kanssa Ainoassa ja juttelimme viikosta, huomasin miten kova ja vaativa olin ollut itseäni kohtaan aika rankan viikon keskellä.

Joskus myös sekoitetaan toisiinsa käsitteet itsemyötätunto ja itsesääli. Itsemyötätunto tarkoittaa minulle sitä että kun koemme tuskaa, kipua, vaikeuksia, haasteita ja muita tämän maapallon ominaispiirteitä, tunnemme tunteemme ja olemme itsellemme samalla ystävällisiä.

Itsesääli taas surkuttelee itseä, luo välttämiskäytöstä ja syyttelee muita. Itsemyötätunto tukee harjoittajaansa kun taas itsesääli johtaa usein toimimattomiin käytösmalleihin. (Lisään kuitenkin tähän, että itsesääli on ihan validi selviytymismekanismi. Siihen voi suhtautua merkkinä siitä, että jokin menee rutkasti omien voimien yli. Vasta-aine itsesäälille voi olla esimerkiksi vastuunotto itsestä ja omista tarpeista yhdistettynä ystävällisyyteen itseä kohtaan.)

Opiskelin ekspressiivistä taideterapiaa 2000 luvulla. Koulutuksissa teimme sisäisiä ilmiöitä näkyväksi erilaisten taideprosessejen avulla yhteisöllisesti. Minua inspiroi yhden koulutuksen teoreetikon Shaun McNiffin ajatus siitä, että taiteen kautta voisi tutkia erilaisia teemoja, jotka sillä tavalla tulisivat näkyväksi, käsinkosketeltavaksi ja välittyisivät myös valmiin taidetuotoksen katselijoille.

Tässä blogissa esittelemässäni teoksessa tutkin keuhkoja. Sinä ajanjaksona kun maalasin tätä työtä olin sairastanut peräkkäin influenssan ja kaksipuoleisen keuhkoputkentulehduksen. Keuhkoni olivat nousseet kehotietoisuuteni pinnalle hyvin fyysisesti hengitysvaikeuksien kautta. Lojuessani sängyssä toimintakyvyttömänä, keskityin vain siihen, että sain hengitettyä seuraavan henkäyksen.

Sairastaessani en päässyt isäni suuriin syntymäpäiväjuhliin, jota olimme suunnitelleet kauan. Päivä oli ymmärrettävästi hänelle suuri tapahtuma ja niinkuin joskus käy, hänen pahastuksensa siitä etten päässyt juhliin jätti varjoonsa sen, että olin varsin sairas.

Näin kirjoitin ajatuskirjaani 2.3.2016

"Tunnen isän tahdon väkevän voiman, varsinkin kun hän yhdistää siihen pettymyksensä tunteet ja huomaan miten paljon valtaa olen antanut näille omassa elämässäni. Melkein, melkein saan kiinni siitä sisäisestä kohdasta missä olen pyhästi luvannut etten aiheuttaisi isälleni lisää pettymyksiä (sen lisäksi että olen taiteilija), riippumatta siitä minkä hinnan joudun itse maksamaan. Sietämätön syyllisyyden tunne siitä etten ollut auttavainen. Ymmärrän nyt sen, miten vammauttava tämä auttamisen pakkomielle on minulle. Vamma, kaiken sumentava voima. Se, että kannan vastuuta asioista, jotka eivät kuulu minulle. Se, miten tämä pakkomielle vääristää ja valjastaa elämänvoimani muiden käyttöön."

Tämä oli konkreettinen kohta itsemyötätunnon harjoittamiselle. Empatiani isäni pahastusta kohtaan oli suuri ja koska rajatyöskentelyni oli tuossa vaiheessa vielä ihan lapsenkengissä, minut valtasi korventava syyllisyys. Tunsin myös itse pettymystä siitä, että oma terveydentilani ei herättänyt ymmärrystä, vaan kritiikkiä ja välinpitämättömyyttä lapsuuden perheessäni.

Keuhkot tukossa oli vaikea tukeutua hengitykseen tunteidensäätelyssä. Sen sijaan otin tueksi uutta taideprosessissa opiskelemaani itsemyötätunnon osaamista. "Marie, sinulla on nyt kurja olo. Sinulla on paljon kuumetta, vaikea hengittää ja se nostaa esiin paniikkia. Sinulla on kurja olo, ja olet samalla silti turvassa. Sinulla on tosi tukala olo, ja sinä tervehdyt, askel askeleelta."

Sairaudesta toipuminen kesti yllättävän kauan, en meinannut pystyä Kallion ylämäkiin hakiessani lapsia iltapäiväkerhosta. Mutta hengittäminen puhtailla keuhkoilla - se oli upeaa. Maalatessani keskityin itsemyötätunnon kokemukseen, joka tuli ihan vain hengittäessäni vaivatta. Myös se, että sydän oli keuhkojen välissä tuntui merkitykselliseltä.

Kuvittelin, että itsemyötätunnolla maalaamastani kankaasta ja tekstuurista tuli eräänlainen iho, jonka minä tai katsoja voisi kietoa ympärilleen. Tällä tavalla olisi voinut lisätä lempeyttä itseään kohti niissä tilanteissa kun sitä tarvittiin.

Ihmisille, joilla on kehityksellistä traumaa, voi olla tosi hankalaa saada kiinni itsemyötätunnosta. Itsensä lohduttaminen voi tuntua jotenkin väärältä, naurettavalta tai jopa uhkaavalta. Sen takia siihen kannattaa virittäytyä lempeästi. Jos sanat tuntuvat liian voimakkailta, voi koskettaa itseään lohduttavasti. Tai keittää itselleen kupin jotain lämmintä juotavaa. Ajatuksena on, että lämmön ja myötätunnon kohdistaminen itseen alkaa pikkuhiljaa rakentaa niitä sisäisen tuen hermoratoja, joita me tarvitsemme arjen resilienssiin. (Germer ja Neff, 2015)

Nyt, kymmenen vuotta tämän maalauksen aloittamisen jälkeen, näen miten kauniisti hengitys (keuhkot) ja itsemyötätunto (sydän) nivoutuvat yhteen tässä maalauksessa. Tätä kirjoittaessani minulle on noussut ehkä kaikkein tärkeimmäksi tunteeksi rohkeus. Kamppailtuani itse monta vuotta itsemyötätunnon polulla, siinä että sallisin itselleni edes vähän sitä hyvää, mitä niin monta vuotta suuntasin aina itseni ulkopuolelle, tajuan miten paljon rohkeutta vaatii kohdata omat tarpeensa ja oma rajallisuutensa.

Nyt kun mediassa kirjoitetaan paljon uhriutumisesta ja niistä ihan oikeista haasteista mitä kohtaamme yhteiskunnassa, kun tunnetaidot ja puheet traumasta nousevat yleiseen keskusteluun, haluaisin kuitenkin sanoa sinulle, ehkä aika herkkä tämän tekstin lukija:

Se, että suostut tuntemaan omat tunteesi ja avautumaan omalle haavoittuvuudellesi on rohkeaa. Ja kun tuet itseäsi ja muita, haet apua ja tietoa silloin kun tarvitset, olet mukana rakentamassa resilienssiä tähän meidän maailmaan.

Tänään haluan lopettaa lainaukseen P!nk artistin laulusta, jota olen kuunnellut tätä kirjoittaessa.

"Haven't always been this way
I wasn't born a renegade
I felt alone, still feel afraid
I stumble through it anyway
I wish someone would have told me that this life is ours to choose
No one's handing you the keys or a book with all the rules
The little that I know I'll tell to you
When they dress you up in lies and you're left naked with the truth
You throw your head back, and you spit in the wind
Let the walls crack, 'cause it lets the light in
Let 'em drag you through hell
They can't tell you to change who you are
That's all I know so far
And when the storm's out, you run in the rain
Put your sword down, dive right into the pain
Stay unfiltered and loud, you'll be proud of that skin full of scars
That's all I know so far"

Laulu loppuu ihanasti sanoihin "I will be with you 'til the world blows up." Vapaasti käännettynä, minä tulen olemaan kanssasi kunnes maailma räjähtää. Ja se kiteyttää itsemyötätunnon sanoman. Minä tulen olemaan kanssasi, tuli mitä tuli. Ne kokemukset, iloiset ja vaikeat, mitä meillä on ja se, miten ne ovat meitä muokanneet, se on totta. Ja me voimme olla itsemme kanssa, olla lempeitä itsellemme tämän kaiken keskellä - sitä harjoitellen - juuri nyt.

Olisi ihana kuulla sinusta, miten sinä koet hengityksesi juuri nyt?

Lämpimästi,

Marie

1. 24.4.2026 järjestämme Jaana Hautalan kanssa Espoon Olarissa tilaisuuden, jossa hermostoa hellien päästämme irti vanhasta ja avaudumme uudelle taiteen, rentoutumisen ja yhdessäolon voimalla. Lue lisää tästä.

Vaikuttavassa päivässä, hyödynnetään kehon viisautta, intuition herkkyyttä ja maalataan tulevaa vuotta todeksi turvallisessa luottamuksen tilassa, jolloin se tulee myös yhteiseksi jaetuksi.

Retriitti tarjoaa kohtaamisen tilan, lisää elinvoimaa ja luovuutta sekä ajan ja paikan kurottaa kohti omia unelmia. Sinulle jää muistoksi oma taide.

Tämä yhden päivän retriitti on pehmeä kynnys: tulla takaisin siihen, mikä on totta itselle – ja antaa omille unelmille siivet taiteen ja yhteyden kautta.

2. Syyskuussa 2026 alkaa Katja Vainikaisen kanssa Selviytyjästä Toimijaksi - traumainformoidun ihmissuhdetyöammattilaisen koulutuksen, jossa psykoedukaation, taiteen, toiminnalisten menetelmien ja luovan otteen myötä rakennamme traumainformoituneisuuden karttaa yhdessä. Voit lukea lisää täältä.

Traumakoulutus on yhdistelmä traumatisoitumiseen liittyvää teoriaa psykologian ja psykiatrian eri tulokulmista, terapiamaailmasta valmennuksen viitekehykseen räätälöityjä sovelluksia, vaikuttavaa tunnetyöskentelyä, psykofyysistä hermostotyöskentelyä sekä taiteen ja luovuuden kokemusmaailmaa ja menetelmiä.

3. Ja jos taide on se, mikä sinua puhuttelee, kutsuisin sinua lukemaan maaliskuussa 2026 alkavaan Intuitiivisen taiteen koulutuksen kuvauksen. Täällä saat syventyä omaan taiteeseesi, omalla tavallasi ja virkistää yhteyttä sekä ytimeesi, että Kaikkeuteen.

Herkkä, luova ihminen – oletko joskus kaivannut syvempää yhteyttä taiteeseesi? Haluaisitko löytää (takaisin) siihen virtaavuuteen, jossa taide syntyy vaivattomasti, omasta ytimestä käsin – aidosti, merkityksellisesti ja rehellisesti?

Koulutus auttaa sinua:

• vahvistamaan yhteyttä itseesi ja taiteelliseen ilmaisuusi

• kohtaamaan ja purkamaan esteitä– kuten häpeää tai pelkoa
• rakentamaan sydänyhteytesi ylläpidon arjen tukipilariksi
• ymmärtämään omaa tietoisuuttasi syvemmin
• löytämään ilon ja merkityksen taiteen tekemisestä
• rakentamaan lempeän mutta vahvan suhteen omaan taiteilijuuteesi

Lähteet:

Germer, Christopher K., Neff, Kirstin, 2015. Cultivating Self-Compassion in Trauma Survivors https://self-compassion.org/wp-content/uploads/2015/08/Germer.Neff_.Trauma.pdf

Mieli.fi https://mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/mita-mielenterveys-on/resilienssi-auttaa-selviytymaan/

P!nk: All I know so far.