Heavy Metal Hamster, sekatekniikka/mixed media, 61×50 cm, 2015.

Kun unelma toteutuu, todellinen työ alkaa. Mitä unelman elämiseen oikeasti liittyy? Miltä se tuntuu, näyttää, maistuu, tuoksuu – omissa nahoissa elellen? Miksei kukaan kertonut minulle? on kysymys, joka tulee eteen varmaan jokaiselle monta kertaa, unelman laadusta riippumatta.

Aloitetaan alusta; Unelma

Kun unelmista puhutaan, mieleeni tulee aina ensin rakkaus. Kaksitoistavuotiaana, juuri ennen ylä-asteen alkua löysin Östersundomin ruotsinkielisen ala-asteen kullankarvaisesta kirjastosta sattumalta kirjan nimeltä ”Silta yli ikuisuuden”. Sinikantisen kirjan oli kirjoittanut eräs Richard Bach, joka etsi sielunkumppaniaan ja löysi hänet. Rahisevien sivujen kääntäminen, taianomaisten sanojen lukeminen herätti minussa villiä toivoa ja viiltävän kaipuun. Voisiko maailmassa olla ihmisiä, jotka myös pohdiskelivat sielua, onnea, uudelleensyntymää, keijuja ja taikaa? Ihmisiä, joille ei tarvitsisi selittää? Jotka vain ymmärtäisivät? Lupasin itselleni pyhästi, että löytäisin sielunkumppanini, jos suinkin mahdollista.

Seitsemän vuotta myöhemmin unelma toteutuu

Sinä syksynä, jolloin täytin yhdeksäntoista vuotta, se kuitenkin tapahtui. Motoristi kutsui minut ajelulle taivaansinisellä moottoripyörällään ja tajusin, että olin rakastunut partasuiseen ystävääni, jonka olin tuntenut jo kauan. Seurasi pitkiä yöllisiä puheluita, jotka olivat niin hykerryttäviä, etten halunnut lopettaa. Heräsin monesti ihanasta unesta näppäinpuhelimen luuriin, joka painoi epämukavan lommon poskeen ja josta kuului häkellyttävästi pehmeällä äänellä ”Mariiiiiii, Mariiiii, nukahditko jo?”

Mutta rakkaus oli muutakin.

Hyytävää pelkoa; Että satuttaisin toista; Ettei suhteemme onnistuisi. Repiviä riitoja, kun hoipertelimme lapsuudenperheen kommunikaatiotiheikköjen lävitse lähemmäs toisiamme. Nessuja ja vessapaperia kului, kun itkimme vuoronperään. Arjen jakamista. Sitä että hernekeittoillallisen jälkeen toinen nukkui pienessä yksiössä minun kanssani. Aamunaama. Vatsatauti.

Illuusioiden purku

Minusta tuntui että jokaikinen rakkauselokuvista opittu illuusio teilattiin yksi kerrallaan. Toinen ei pitänytkään pitkistä romanttisista kävelyistä, inhosi kahviloita, ei jaksanut istua elokuvissa. Kynttiläillallisilla alkoi haukottaa ja halusin vaan kotiin, kainaloon. Enkä sitäpaitsi olisi jaksanut kuulla enää yhdenkään elektronisen laitteen toimintaperiaatteita. Ja sisäisestä tunnemykkyrästä oli mahdoton päästä ulos. Kun kerran loukkaannuin jostain, lojuin tiukasti käppyrässä, vaikka järjen tasolla jo tiesin, ettei tämä mies yrittänyt satuttaa minua tahallaan.

Kolmenkymmenen neliön Leikkikujan yksiöstä tuli taistelutanner, jossa rakkaus taisteli pelkoa vastaan. Uudestaan ja uudestaan. Uupumukseen asti. Rakkaus ei ollutkaan polttavaa laavaa, Romeon ja Julian hekumoivaa intohimoa. Rakkaus oli sinitaivas ja minun oli avauduttava, suostuttava päästämään irti omista puolustusrakenteistani. Opittava sanoittamaan tarpeeni ja tunteeni. Oli opittava luottamaan. Ilman takeita onnistumisesta.

Unelmani vaati minua luottamaan itseeni ja rakkaimpaani. Hyväksymään molemmat sellaisina kuin he olivat, samaten kuin itseni. Nykyään uskon, että toteutuneet unelmat ovat aina jollain tavalla keskeneräisiä ja outoja omalla tavallaan. Ne ovat meidän unelmiamme, koska niissä on taianomainen sekoitus hyviä puolia ja niitä huonoja puolia, joiden kanssa me parhaiten voimme elää.

Me tarvitsemme hiekanjyviä unelmiemme hampaissa, vaikeita kohtia. Ne auttavat meitä kääntymään takaisin yhteyteen Maailmankaikkeuden kanssa, takaisin sydämiimme, kääntymään toisiamme kohti.

Unelmien liittyvien illuusioiden puhkeaminen on kivuliasta homma. Yksi tapa ilmaista ja tutkia näitä kokemuksia on maalaaminen. Jos tunnet, että lempeä kannustus olisi juuri mitä tarvitset, tule maalaamaan jonain torstaina ateljeelleni Merihakaan. Voit tiedustella paikkoja marie@crealife.fi osoitteesta sähköpostilla. Jos tämä taulu puhuttelee sinua se on saatavilla täältä. On myös mahdollista tilata kortteja, julisteita tai kehystettyjä printtejä täältä.

Taideteoksen ostaminen voi olla herkkä projekti projekti. Taulu tulee omaan kotiin tai työhuoneelle ja on tärkeää, että taideteos kohtaa sinut sydämen tasolla. Jos kaipaat taidetta elämääsi ja tunnet vetoa tekotyyliini voit myös sopia ajan ateljeelleni ja tulla katsomaan tauluja, tai voimme kohdata Skypen kautta. Kohtaamisen ytimenä on tutkia, minkälainen taide palvelisi sinua parhaiten juuri nyt. Tapaaminen ei velvoita mihinkään ja on jo itsessään inspiroiva ja unelmia eteenpäinvievä keskustelu. Varaa aikasi sähköpostitse marie@crealife.fi .