Aihearkisto: Taiteen salliminen

Hyvää lääkettä

Tänään halusin kirjoittaa sinulle omistautuneesta työstä tai vuorovaikutussuhteesta, joka kasvaa askel askeleelta, taso kerrallaan. Ehkä sinulla on elämässäsi jotain, jota työstät, tai jonka ääreen palaat kerta toisensa jälkeen?

Tämä maalaus ”Hyvää lääkettä” on minulle sellainen työ. Aloitin sen maalaamisen kesällä 2014. Se on osa Itsemyötätunnon iho maalaussarjaa, jossa tutkin hetkiä tai ihmissuhteita, jossa itsemyötätunto on olennaista. Tutkimusmatka etenee niin että luon tekstuurin ja värin tasoja, jotka rakentavat ihon joka on läpinäkyvä, raapiva, pehmeä, kiiltävä – aina riippuen hetkestä ja siinä syntyvästä itsemyötätunnon kokemuksesta. Siitä että riittää kun teemme parhaamme.

Kuvan maalauksessa kokoan tasoja suhteessani äitiin. Meidän välillämme on tapahtunut monta muutosta. Osa niistä on normaaleja roolivaihteluita, jotka tapahtuvat äidin ja tyttären välillä. Osa tasoista kuvaavat hänen kamppailuaan itsenäisyyden, riippuvuuden ja masennuksen kanssa, sekä minun taisteluani rajojen, tuomitsevuuden, anteeksiannon ja rakkauden kanssa.

Suhteeni äitiini on muokannut elämääni, samoin kun elämä perheessä, jossa on riippuvuutta. Usein se on ollut myrkkyä. Ajoittain, se on myös hyvää lääkettä, eli myrkkyä josta ajan mittaan tulee lääkitsevää.

Suufilaisuuden kautta olen löytänyt anteeksiannon muodon, joka toimii minulle, jonka ymmärrän kokemuksen tasolla. Al-Ghaffar on äänne, joka kuvaa tätä anteeksiannon muotoa. Minun tämänhetkinen ymmärrykseni on, että tämä on anteeksiantoa, joka toistuu kerta toisensa jälkeen ja yltää syvimpään ytimeeni. Ei ole väliä, miten monta kertaa anteeksiantoa tarvitaan, se toistuu loputtomiin, aaltoilee lävitseni. Tässä on armoa. Minä ja äitini voimme kohdata.

Toipuvana perfektionistinä nojaan tähän anteeksiantoon päivittäin riittämättömyyden tunteeni johdattelevana. Sydämeni ovi avautuu ja kutsun sinne anteeksiannon. Sydämeni pehmenee ja voin taas olla äiti, puhua lempeästi lapselle, joka on hukannut puhelimensa toisen kerran saman päivän aikana, antaa itselleni anteeksi siivousrajoitteeni ja nähdä virheeni pehmeyden keskellä. Anteeksianto on kuin valkoinen kerros taulussa, pehmeä kerros, joka katkaisee terän kalsealta ääneltä, kaataa hunajaa ärsytyksen halkeamiin ja muistuttaa minua rakkaudesta joka on aina mahdollinen. On lohdullista antaa itseni nojata anteeksiannon aaltoon. Ei satuttavan käytöksen oikeuttajana, vaan luottaen omiin rajoihini ja siihen että riittää kun teemme parhaamme. Se ”paras” vaihtelee päivittäin ja riippuen elämäntilanteesta.

 

 

Unelmani on toteutunut, miksi välttelen sitä?

Ateljeen ovi, akryyli kankaalle, 61×50 cm, 2015.

Jotain ihan uutta

Aloitan uuden blogisarjan ja toiveeni on, että se antaa sinulle polttoainetta omiin luoviin unelmiisi; siihen että ilmaiset kaikkea mitä olet.

Näissä blogeissa esiintyy nyt ensiksi töitä sarjasta Dreammaker, Heartbreaker – eli siitä miten unelmamme niin usein ovat ihan erilaisia sisältä koettuna, verrattuna siihen miltä ne näyttivät kun vielä vain unelmoimme niistä. Jos inspiroidut jostain maalauksesta, jokaisessa blogissa on myös tietoa siitä miten voit ostaa maalauksen tai vedoksen siitä. Nämä blogit ilmestyvät joka toinen torstai.

Unelma on toteutunut, tästä se helppo elämä alkaa, eikö vaan?

Luova unelma voi välillä olla niin raskas. Voi olla melkein pelottavampaa saada tilaisuus toteuttaa se, kuin odottamisen ja kaipaamisen jatkuminen, pienten murusten toteuttaminen siellä täällä. Epäilykset nousevat, pelot sihisevät ja suhisevat korvissa…

”Onko tämä todella sitä mitä haluan?”

”Mitä jos annan kaikkeni ja epäonnistun?”

”Mitä jos minulla ei ole lahjoja?”

”Mitä jos ei kukaan välitä siitä mitä teen?”

Maalasin ylläolevan taulun vuonna 2015. Olin menettämässä viivani. Tuntui että muoto ei enää pystynyt pitämään sisällään värejä, jotka taiteeni halusi tehdä näkyväksi. Jouduin hyppäämään yhä abstraktimpaan ja abstraktimpaan ilmaisuun. Tämä tuntui siltä kuin olisin hypännyt jääkylmään veteen, korkealta, silmät sidottuina. Olin saanut hetkeksi vapautuksen ainaisista rahahuolista ja vuokrannut kellariateljeen. Se oli suljettu tila. Likainen. Ei päivänvaloa. Minun.

Unelmapesän rakentamista

Viikkokausia raahasin maalauksiani eri nurkista kellaritilaani. Töitäni oli hyllyillä, sänkyjen alla, kaapeissa, vaatteiden takana, isäni luona, mieheni työhuoneella. Ensi kertaa kun kaikki luovat orponi olivat koolla, itkin. Olin käyttänyt niin paljon aikaa, piilotellut arjeltani, maalannut melkein salaa.

Näistä vahvoista tunteista huolimatta löysin itseni istumassa kotonani, neljätoista kerrosta ateljeetani korkeammalla, tv-n ääressä. Söin jäätelöä ja katsoin kaikki tv-sarjat läpi mitkä löysin. Päiväkaupalla. Olin taas piilossa. Tällä kertaa taiteen tekemiseltä. Hävetti. En ymmärtänyt itseäni. Kaikki tämä taistelu unelman puolesta ja nyt, nyt olisi ollut mahdollista maalata, luoda, saada jotain aikaiseksi. Enkä saanut itseäni liikkeelle.

DI, rakas mieheni, väsyi viimein haamun lailla hiipivään hiljaista höyryä uhkuvaan vaimoonsa ja talutti minut taaperonaskelin hissiin ja taas ateljeen ovelle. Kuulin miten hän odotti oven ulkopuolella, sen loksahdusta kuunnellen, ennenkuin lähti. Ensimmäisten nälkäisten, epävarmojen, villisilmäisten viikkojen aikana hän toi minulle usein perunamuusia chilin kanssa, jotta ei olisi ollut mitään syytä keskeyttää tekemistä.

Ajan tuoma perspektiivi

Melkein kolme vuotta myöhemmin, nyt kun maalaaminen on jo työtä, nämä ajat tuntuvat pieneltä kompastuskiveltä – ei enää ylitsepääsemättömältä vuorelta. On hyvä muistaa, ettei ainoastaan unelmien toteuttaminen vaadi tukea. Joskus melkeinpä enemmän lempeyttä, itsensä hoivaamista ja sinnikkyytää tarvitsee unelmien eläminen-. Unelman eläminen pitäisi kaikkien odotusten mukaan olla onnellista aikaa.

Mutta kun unelmista tulee arkea, kaikki muuttuu. Alkaa unelman tutkiminen sisältä, entisestä luopuminen, illuusioiden rikkominen. Siinä kohdin tarvitaan ihan eri taitoja, uusia lihaksia. Siitä lisää parin viikon kuluttua.


Minulla on niin paljon myötätuntoa sitä täyspäivätyötä aloittelevaa taiteilijaa kohtaan, joka olin. Ja jos tunnet tämän tarinan sydämessäsi, tunnen myötätuntoa myös sinua kohtaan. Me kaikki tarvitsemme välillä lempeän tönäisyn. Jos tunnet, että lempeä kannustus olisi juuri mitä tarvitset, tule maalaamaan jonain torstaina ateljeelleni Merihakaan. Voit tiedustella paikkoja marie@crealife.fi osoitteesta sähköpostilla. Jos tämä taulu puhuttelee sinua se on saatavilla täältä. On myös mahdollista tilata kortteja, julisteita tai kehystettyjä printtejä täältä.

Taideteoksen ostaminen on intiimi projekti. Taulu tulee omaan kotiin tai työhuoneelle ja on tärkeää, että taideteos kohtaa sinut sydämen tasolla. Jos kaipaat taidetta elämääsi ja tunnet vetoa tekotyyliini voit myös sopia ajan ateljeelleni ja tulla katsomaan tauluja, tai voimme kohdata Skypen kautta. Kohtaamisen ytimenä on tutkia, minkälainen taide palvelisi sinua parhaiten juuri nyt. Tapaaminen ei velvoita mihinkään ja on jo itsessään inspiroiva ja unelmia eteenpäinvievä keskustelu. Varaa aikasi sähköpostitse marie@crealife.fi .

Olisiko aika sallia itsellesi tilaa maalata?

Haluatko tehdä taidetta?

Haluatko tehdä taidetta?

Taiteenteon kaipuu ja sen salliminen itselle

Kuulutko sinä niihin ihmisiin, joka kokee voimakasta maalauksen tarvetta, rakkautta väreihin, paperin rapinaan, öljypastellejen tuoksuun, käsien liikkeeseen kankaalla? Minä myös. 🙂 Olen käyttänyt elämäni tämän rakkauden ilmentämiseen, tutkimiseen, sitä vastaan kamppailemiseen, sen kysenalaistamiseen – ja nyt viime vuosina ihan vain sen sallimiseen.

On ollut sykähdyttävää huomata, erilaisissa koulutuksissani, että meitä on monia. Herkkiä oman tien kulkijoita, joiden sisällä uinuu maalaamisen kaipuu. Usein voi tuntua siltä, että pitäisi olla joku hyvä syy tai erityislahjakkuus, jotta voisi maalata.

Minä haluaisin kertoa sinulle, että maalauksen halu, kaipuu ja rakkaus riittävät itsessään.

 

Anna mielikuvituksellesi tilaa leikkiä.

Anna mielikuvituksellesi tilaa leikkiä.

Mutta onko minulla riittävät taidot tulla kurssille?

Maalauskursseillani aloitamme tästä hetkestä. Minun tehtäväni taiteen kanssakulkijana ja opettajana on luoda sellainen tila, jossa sinä ja taiteesi voitte tutustua toisiinne. Kokeilla mitä mahdollisuuksia ja potentiaaleja voi avautua tässä hetkessä. Vielä ei tarvitse ymmärtää tai tietää, voit vaan tehdä siveltimenveto kerrallaan ja sallia oman taiteesi syntyä.

Maalaustekstuuria.

Maalaustekstuuria.

Saat teknistä tietoa ja materiaalioppia sillä tavoi rytmitettynä, että se tukee taidetyöskentelysi eri vaiheita ja avaa niitä vaihtoehtoja, mitkä ovat kulloinkin sinun ulottuvillasi.

Olet tarpeeksi, sellaisena kuin olet.

Olet tarpeeksi, sellaisena kuin olet.

Mitä jos jumitun, enkä pääse eteenpäin?

Yksi asia, joka on minulle erityisen rakas taidekurssien aikana, on luovan prosessin tukeminen ja tietoiseksi tekeminen. Me kaikki luomme arkeamme, ihmissuhteitamme ja työtämme. Taiteellisessa työskentelyssä luomiseen liittyvät periaatteet ja ilmiöt nousevat esiin tiivistetyssä muodossa. Otollisella hetkellä pidetty tauko, etäisyyden ottaminen maalaukseen, hetken tietoinen hengittäminen tai lyhyt keskustelu voi avata teokseen ihan uuden ulottuvuuden.

Luottamus omaan tekemiseen ja sen sisäiseen logiikkaan kasvaa. Kun jumihetkiä ei tarvitse tuskailla yksikseen, voikin löytää niistä luomisen seuraavan askeleen, joka avaa ihan uuden suunnan.

Taiteessa ei ole yhtä oikeaa vastausta. Opettele tanssimaan vastausten kanssa.

Taiteessa ei ole yhtä oikeaa vastausta. Opettele tanssimaan vastausten kanssa.

Mutta entäs ne materiaalit, miten tiedän mitä ostaa?

Rakastan laadukkaita taidemateriaaleja ja tiedän, miten hämmentävää voi olla astua taidekaupan uumeniin, jossa vilisee mediumeja, geelejä, pigmenttejä ja kaikenlaisia uusia termejä. Mitä kannattaa ostaa, miten valita runsaudenpaljoudesta itselle sopiva vaihtoehto?

Maalaustekstuuria.

Maalaustekstuuria.

Otan kursseilleni aina mukaan sellaisia materiaaleja, joita olen itse kokeillut. Kun maalaat voit tehdä sisäisiä muistiinpanoja siitä mistä väreistä pidät ja mitkä taas eivät ole niin omiaan juuri sinulle. Tämän jälkeen on helpompi ostaa omia materiaaleja taidetarvikeliikkeistä.

Onko maalauksesta mitään hyötyä?

Minä ajattelen että taiteentekeminen ytimestä on parhaimmillaan hyvin lähellä puhdasta olemassaoloa. Sille ei ole olemassa järkisyitä, koska taiteenteko on olemassaolon kokemista ja ilmaisemista tässä hetkessä. Aina rohkeaa, usein herkkää, monesti transformoivaa.

2016_goodmedicine

Maalaustekstuuria.

Tämän takia päätös sallia itselleen lupa tehdä taidetta vaatii usein suurta rohkeutta ja päättäväisyyttä, syvää myötätuntoa itseä kohtaan. Sanomme:

”Kyllä. Nyt aion tehdä taidetta. Ihan vain siitä syystä että se on minulle tärkeää.”

Olet lämpimän tervetullut kevään kursseille tekemään taidetta omalla tavallasi, juuri siitä mistä olet, lämpöisessä ilmapiirissä ja mitä parhaimmassa seurassa. Katso lisää tästä linkistä.

Olet niin rakastettu. <3

Olet niin rakastettu. <3