Aihearkisto: Luova prosessi

Unelmani on toteutunut, miksi välttelen sitä?

Ateljeen ovi, akryyli kankaalle, 61×50 cm, 2015.

Jotain ihan uutta

Aloitan uuden blogisarjan ja toiveeni on, että se antaa sinulle polttoainetta omiin luoviin unelmiisi; siihen että ilmaiset kaikkea mitä olet.

Näissä blogeissa esiintyy nyt ensiksi töitä sarjasta Dreammaker, Heartbreaker – eli siitä miten unelmamme niin usein ovat ihan erilaisia sisältä koettuna, verrattuna siihen miltä ne näyttivät kun vielä vain unelmoimme niistä. Jos inspiroidut jostain maalauksesta, jokaisessa blogissa on myös tietoa siitä miten voit ostaa maalauksen tai vedoksen siitä. Nämä blogit ilmestyvät joka toinen torstai.

Unelma on toteutunut, tästä se helppo elämä alkaa, eikö vaan?

Luova unelma voi välillä olla niin raskas. Voi olla melkein pelottavampaa saada tilaisuus toteuttaa se, kuin odottamisen ja kaipaamisen jatkuminen, pienten murusten toteuttaminen siellä täällä. Epäilykset nousevat, pelot sihisevät ja suhisevat korvissa…

”Onko tämä todella sitä mitä haluan?”

”Mitä jos annan kaikkeni ja epäonnistun?”

”Mitä jos minulla ei ole lahjoja?”

”Mitä jos ei kukaan välitä siitä mitä teen?”

Maalasin ylläolevan taulun vuonna 2015. Olin menettämässä viivani. Tuntui että muoto ei enää pystynyt pitämään sisällään värejä, jotka taiteeni halusi tehdä näkyväksi. Jouduin hyppäämään yhä abstraktimpaan ja abstraktimpaan ilmaisuun. Tämä tuntui siltä kuin olisin hypännyt jääkylmään veteen, korkealta, silmät sidottuina. Olin saanut hetkeksi vapautuksen ainaisista rahahuolista ja vuokrannut kellariateljeen. Se oli suljettu tila. Likainen. Ei päivänvaloa. Minun.

Unelmapesän rakentamista

Viikkokausia raahasin maalauksiani eri nurkista kellaritilaani. Töitäni oli hyllyillä, sänkyjen alla, kaapeissa, vaatteiden takana, isäni luona, mieheni työhuoneella. Ensi kertaa kun kaikki luovat orponi olivat koolla, itkin. Olin käyttänyt niin paljon aikaa, piilotellut arjeltani, maalannut melkein salaa.

Näistä vahvoista tunteista huolimatta löysin itseni istumassa kotonani, neljätoista kerrosta ateljeetani korkeammalla, tv-n ääressä. Söin jäätelöä ja katsoin kaikki tv-sarjat läpi mitkä löysin. Päiväkaupalla. Olin taas piilossa. Tällä kertaa taiteen tekemiseltä. Hävetti. En ymmärtänyt itseäni. Kaikki tämä taistelu unelman puolesta ja nyt, nyt olisi ollut mahdollista maalata, luoda, saada jotain aikaiseksi. Enkä saanut itseäni liikkeelle.

DI, rakas mieheni, väsyi viimein haamun lailla hiipivään hiljaista höyryä uhkuvaan vaimoonsa ja talutti minut taaperonaskelin hissiin ja taas ateljeen ovelle. Kuulin miten hän odotti oven ulkopuolella, sen loksahdusta kuunnellen, ennenkuin lähti. Ensimmäisten nälkäisten, epävarmojen, villisilmäisten viikkojen aikana hän toi minulle usein perunamuusia chilin kanssa, jotta ei olisi ollut mitään syytä keskeyttää tekemistä.

Ajan tuoma perspektiivi

Melkein kolme vuotta myöhemmin, nyt kun maalaaminen on jo työtä, nämä ajat tuntuvat pieneltä kompastuskiveltä – ei enää ylitsepääsemättömältä vuorelta. On hyvä muistaa, ettei ainoastaan unelmien toteuttaminen vaadi tukea. Joskus melkeinpä enemmän lempeyttä, itsensä hoivaamista ja sinnikkyytää tarvitsee unelmien eläminen-. Unelman eläminen pitäisi kaikkien odotusten mukaan olla onnellista aikaa.

Mutta kun unelmista tulee arkea, kaikki muuttuu. Alkaa unelman tutkiminen sisältä, entisestä luopuminen, illuusioiden rikkominen. Siinä kohdin tarvitaan ihan eri taitoja, uusia lihaksia. Siitä lisää parin viikon kuluttua.


Minulla on niin paljon myötätuntoa sitä täyspäivätyötä aloittelevaa taiteilijaa kohtaan, joka olin. Ja jos tunnet tämän tarinan sydämessäsi, tunnen myötätuntoa myös sinua kohtaan. Me kaikki tarvitsemme välillä lempeän tönäisyn. Jos tunnet, että lempeä kannustus olisi juuri mitä tarvitset, tule maalaamaan jonain torstaina ateljeelleni Merihakaan. Voit tiedustella paikkoja marie@crealife.fi osoitteesta sähköpostilla. Jos tämä taulu puhuttelee sinua se on saatavilla täältä. On myös mahdollista tilata kortteja, julisteita tai kehystettyjä printtejä täältä.

Taideteoksen ostaminen on intiimi projekti. Taulu tulee omaan kotiin tai työhuoneelle ja on tärkeää, että taideteos kohtaa sinut sydämen tasolla. Jos kaipaat taidetta elämääsi ja tunnet vetoa tekotyyliini voit myös sopia ajan ateljeelleni ja tulla katsomaan tauluja, tai voimme kohdata Skypen kautta. Kohtaamisen ytimenä on tutkia, minkälainen taide palvelisi sinua parhaiten juuri nyt. Tapaaminen ei velvoita mihinkään ja on jo itsessään inspiroiva ja unelmia eteenpäinvievä keskustelu. Varaa aikasi sähköpostitse marie@crealife.fi .

Ytimen kutsu

0X2RUH25V2Yi4ZhdwQR77fgyrhasVUepWt-Zc4bHHj8Elokuun ihmeitä

Seppo Tanhua kirjoitti uutiskirjeessään tänään: ”Elämän viisaus ei koskaan toteuta muiden varaan laskettuja odotuksia. Sen sijaan se palkitsee oman pyyteettömän ja mielekkyyteen perustuvan tekemisen sitäkin ruhtinaallisemmin.” Tämä kolahti nyt aivan täysin.

Elokuun aikana olen saanut jakaa taidettani laajemmin kuin ikinä ennen, kulttuuritalo Grandissa Porvoossa, näyttelyssäni DreamMaker, Heartbreaker. Olen saanut vastaanottaa itselleni merkityksellistä palautetta; maalaukset ovat heränneet henkiin näyttelykävijöille, ovat aukaisseet sisäisiä ovia, ovat inspiroineet heitä tekemään omaa taidettaan, ovat välittäneet heille uusia mahdollisuuksia. Tämä on minulle taiteilijana tärkeää, koska silloin taide, jota luon sisäisen kutsun ajamana, tekee työtään myös maailmassa, minusta erillisenä ilmiönä. Koen osallistuvani omalla pienellä tavallani rakentavasti tämän maailman ihmisten sisäiseen todellisuuteen. Taiteeni kautta tarjoan mahdollisuuden uusiin ratkaisuihin, oivalluksiin, talismaaneja muutokseen.

Omalla työhuoneellani olen pohjustanut suurempia kehyksiä kuin ikinä ennen, ne roikkuvat ateljeeni seinillä ja kutsuvat luomaan, suurina ytimen oviaukkoina uusiin sisäisiin ulottuvuuksiin.

Näkyväksi tulemisen hinta

Olin kauan piilossa. Taistelin kutsumustani vastaan, tukahdutin intohimoni kunnes se räjähti esiin ja sitten tukahdutin sitä lisää. Pelkäsin seurauksia siitä, että näyn kokonaisena, aitona omana itsenäni maailmassa. Kammoksuin näyttää haavoittuvuuttani, sisälläni jyllääviä tunteita ja sitä luomisvoimaa, mikä minusta uhkuu.

Tämän näyttelyn myötä olen kohdannut tätä pelkoa. Vastaani on kaiken rakentavan ohella tullut vähemmän rakentavaa kritiikkiä, konfrontaatiota ja kateutta. Kysellään onko tämä nyt oikeaa työtä, voiko tällä elää, pitääkö itsestään huudella koko ajan, kuka oikein kuvittelen olevani? Onko taiteella ja sen tekemisellä mitään arvoa?

Olisi houkuttelevaa mennä piiloon, vähätellä taiteen voimaa, suostua taas pieneksi ja araksi. Kun omat sisäiset pahimmat pelot, epäilykset ja epävarmuudet heitetään hyökkäävästi silmille, ne haastavat katsomaan sisälle. Olenko nyt aivan varma? Onko tämä aitoa, vai vaan jotain pinnallista hypetystä?

Taiteen arvo

Miksi ihmiset katsovat taidetta, saatikka sitten ostavat sitä?

Minä ajattelen, että taide ilmaisee syvintä tietoamme, sielulta sielulle. Sillä on voima muuttaa ihmisten tunteita ja avata sisäisiä ovia. Kun katsoja pysähtyy taideteoksen eteen, hänen ja teoksen väliin syntyy parhaimmillaan vuorovaikutusta, oma suhde, jossa liikkuu kokonaisvaltaista tietoa – tunnetasolla, ajatuksen tasolla, energiatasolla, joka kehollisesti. Taide tuo ihmisiä takaisin ytimeensä ja voi luoda hänelle turvapaikan, johon voi palata uudestaan ja uudestaan. Tämän kaiken saa näyttelyssä ihan ilmaiseksi.

Ostettu taidetyö voi olla talismaani, paikka mielikuvituksessa, joka edesauttaa jotain sielusta kumpuavaa suuntaa, jota asiakas kaipaa ja haluaa luoda omaan elämäänsä. Tämä on vain yksi syy ostaa taidetta, on myös monia monia muita.

Ytimen kutsun noudattaminen

Joskus elämässä tulee sellainen aika, ettei ole enää mitään konkreettista varmuutta. Elämä näyttäytyy aidosti, juuri niin epävarmana ja suurena hyppynä tuntemattomaan kuin se todellisuudessa onkin meille kaikille. Kaikki keinotekoiset turva-aidat häviävät ja jäljelle jää vain tämä hetki. Silloin ainoa todellinen turva kumpuaa sisältä, ytimestä.

Pelon ääni ei häviä, ei myöskään sen liike sisälläni. Epäilykseni istuvat edelleen Idols-raadissaan, kommentoimassa tekemisiäni. Mutta olen niistä huolimatta toimintakykyinen, kannan ne taiteeseeni tietäen että jaan nämä monen muun kanssa. Taiteen transformoiva voima leikkii emootioillani, avaa lukkoja, muokkaa sisäistä tilaa, antaa muotoa muodottomalle, muuttaa järjestyksiä, antaa melodian ympärillä hyöriville energioille.

Minä en tiedä mitä huomenna tapahtuu. Tiedän ainoastaan, että tänään voin valita olevani elossa. Tänään vastaan ytimeni kutsuun uskaltaa luoda, uskaltaa laittaa painoni oman luomukseni varaan, uskallan kokeilla mitä seuraavaksi tapahtuu.

Tuletko mukaan seikkailuun? Mitä sinä tekisit nyt, jos kaikki olisi mahdollista?

Tänään perjantaina näyttely on auki vielä klo 17 asti ja huomenna lauantaina olen itse paikalla klo 11-16. Tule moikkaamaan minua Porvooseen ja unelmoimaan mihin seuraavaksi ryhdyt.

Rupesiko Norma soimaan?

crea_studio

Tänään, asiakkaan maalatessa täällä Crealifen ateljeella, kuulin hänen sanovan: ”Nyt Norma soi.” Se oli niin makea lause, että sain inspiksen kirjoittaa normatiivisesta ajattelusta luovassa prosessissa.

Kun tehdään ydintaidetta, ajatuksena on, että jokainen impulssi, intuition johdattelemana, tuo taiteentekijän sisäistä viisautta näkyväksi. Niin kauan kun pysymme leikkitilassa, rennossa ja hengittävässä kehossa, luominen etenee helpon tuntuisesti, hetki kerrallaan.

Heti kun normatiivinen ajattelu astuu kuvioon ja alamme analysoida tekemäämme, syntyy meidän ja taideteoksen välille arvioiva katse. Onnistuiko? Epäonnistuiko? Samalla väliin syöksähtävät emootiot (turhauma, pelko, epäilys) ja mahdolliset muistikuvat ulkoisten auktoriteettien sanoista. Luominen hidastuu, vaikeutuu, muuttuu väkinäiseksi. Tunne siitä, että syntyvä teos on oma, väistyy takavasemmalle.

Mikä avuksi?

Leikin tila asuu kehossamme. Kaikki tunteet, ne sietämättömätkin, mahtuvat luomiseen kunhan ne pysyvät liikkeessä. Kun Norma soi niin että korvat vinkuvat, voi ravistella itseään kauttaaltaan, puhua sisällä luikertevia ajatuksia ja emootioita ääneen, voi hakea aistimuksia: Miltä kehossa nyt tuntuu?

Tärkeää on antaa leikkitilaan pääsemiselle vähän aikaa. Astua taaksepäin luomisesta. Ottaa vaikka kuppi teetä. Istua, hengittää. Ehkäpä kirjoittaa sana jos toinenkin. Hyväksyä kaikki.

Läsnäolon voima ilmaisussa

Valmennustyössäni saan olla läsnä, hiljaisena kanssakulkijana luovan ihmisen rinnalla. Kun ihmisen ydin pulppuilee ja ilmaisu lähtee liikkeelle, siinä vieressä ollessa tunnen pyhyyden läsnäolon. Vapaassa, arvostavassa ja virtaavassa luomisessa on jotain syvän inhimillistä, kaunista. Joskus voi auttaa kun saa ilmaisulleen tueksi valmiin tilan, materiaalit ja oman porukan, jossa ei tarvitse olla muuta kuin mitä on.

Mitä enemmän maalaan ja mahdollistan maalaamista, sitä enemmän luotan sanoihin: Taiteeseen mahtuu kaikki. Impulssi kerrallaan ydin tulee näkyväksi siitä näkökulmasta kuin tällä hetkellä on olennaista.

Tätä harjoittelemme myös kesäkurssillani Helsingissä, akryylimaalauksen keinoin. Jos olet kaivannut maalausta omalla tavallasi, sisältäpäin ulos, hyväksyvässä ja valoisassa ilmapiirissä, voit lukea lisää tästä linkistä tai ilmottautua kurssille tästä linkistä.

Tervetuloa harjoittelemaan läsnäoloa värien ja ilmaisun keinoin. <3

Uuden ajan luova prosessi

IMG_0689

Luovan prosessin kautta unelmiin

Perustin Crealifen vuonna 2005. Opiskelin silloin elämäntaidon valmentajaksi ja olin ottanut virkavapaata työstäni nuorten työpajassa. Olin vauhdikkaasti vielä lähemmäs unelmaani. Monta monta vuotta on mennyt tässä seikkaillessa luovassa maastossa, sekä omissa luovissa projekteissa, että teidän ihanien asiakkaiden kanssa.

Viime vuosina olen kuitenkin huomannut muutoksen luovassa prosessissa. Se, mikä toimi ennen, ei tunnu toimivan enää.

Luova prosessi, sellaisena kuin sen opin vuonna 1999, oli seuraavanlainen. Aloitimme tietoisella toiminnalla, tiedon keräyksellä, ideoinnilla, ympäristöä havainnoimalla. Jossain vaiheessa prosessi muuttui takkuisen tuntuiseksi, joka oli merkki siitä että alitajunta tarttui projektiin ja alkoi työstää sitä. Kun jaksoimme jatkaa, jossain vaiheessa tuli oivallus, joka avasi oven eteenpäin, luoviin ratkaisuihin, mahdollisiin hyppäyksiin. Sitten arvioitiin ja jatkettiin tätä prosessia kierros kierrokselta, kunnes lopputulema miellytti tai deadline tuli vastaan.

Valmentaessani vuosien varrella satoja ihmisiä ja työstäessäni menetelmiä eteenpäin myös kotilaboratoriossa – ensin parisuhteessa ja sitten perheellisenä – huomasin tietenkin että jokaisella on ihan omannäköisensä luova prosessi, omine pullonkauloineen, joita sitten valmennuksen avulla voitiin havainnoida, ymmärtää ja tarvittaessa muuttaa.

Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että maailman muuttuessa ja tietotulvan vaan kiihtyessä on aika katsoa uusin silmin myös luovaa prosessia.

Luova prosessi uusiksi?

Olen elänyt monta vuotta sivussa valtavirrasta, luoden tietoisesti mahdollisimman omannäköistä elämää. Tähän on kuulunut intuition kuuntelemisen opettelu, oman sisäisen maiseman selkeyttäminen ja monet riskinotot, luottaen sisäiseen viisauteen.

Entinen luovan prosessin malli ei ole auttanut paljoakaan tässä projektissa, koska se perustuu vielä pitkälti tiedonhakuun.

Uudessa tavassa luoda, intuition ja sisäisen viisauden avulla, luovan prosessin malli alkaakin tyhjästä tilasta. Sen sijaan että haettaisiin ulkopuolelta vertailupohjaa, ideoita ja tietoa, hakeudutaan tyhjään tilaan, tyhjän paperin kanssa ja havainnoidaan tarkkaan omia ajatuksia, tunteita, impulsseja ja intuitiota.

Luotetaan siihen, että kaikki tarvittava on läsnä ja saatavilla hetkessä.

Crealifen uusi suunta

Koska uskon siihen, että paras tapa oppia on kokemuksen kautta, olen myös omassa yrityksessäni harjoittanut tyhjässä tilassa olemista tämän syksyn aikana. Jotta voisin palvella sinua, asiakastani, parhaiten, raivaan lisää tätä tilaa ja päästän irti siitä mitä olen viimeisen kymmenen vuoden aikana luonut. Tämä tarkoittaa sitä, että lopetan monet eri tahot, jossa olen ollut näkyvissä netissä viime vuosina.

En vielä tiedä, mitä seuraavaksi tulee. Mutta kun tiedän, tiedotan siitä tässä blogissa.

Jos tyhjä tila kiinnostaa sinua, meillä on vielä kaksi paikkaa jäljellä Helsingissä, keskiviikon Tyhjä tila – luovan ajattelun työpajaan.